Ulkoilmakirjasto, jonne ajattelin lahjoittaa Kaurasen kirjan.
Koska olen kovin helposti tarinoihin uppoutuva ja vaikuttuva tyyppi oli taattua, että kirjan loppu sain melkein yökkäilemään. Mielenkiintoista tarinaa neljän tytönretaleen villistä nuoruudesta. Ehkä tuo loppu sai minut tänään näkemään kauniin asuinkaupunkini rähjäisenä ja likaisena.
Huomioni ovat tänään kiinnittäneet romukasat ovien edessä. Joka toisen talon pihasta löytyy iso kasa romua. On ikivanhoja sängynrunkoja, telkkareita ties mistä esi-isien ajoilta, kaappeja, lämpimiä pakastimia, johtoja, romua, romua, romua! Muistan samanlaisen ilmiön viime kesältä Ljubljanassa, jolloin ajattelin tämän olevan osa katukuvaa. Talven aikana olin unohtanut kaikki romukasaantumat ja tänään ne päättivät sitten ryömiä koloistaan ulkosalle. Luulen, että yön aikana nuo kasat katoavat ja jäteautot korjaavat talteen sen, mitä ei dyykkaajille kelvannut.
Kaikenlainen kierrätys on lähellä sydäntäni ja tuntuu ajatuksena ihanalta antaa omat romunsa ohikulkijoista niille, jotka tavaraa tarvitsevat. Tänään kadulla vain vaikutti olevan niin ikivanhaa ja rikkinäistä tavaraa, ettei sille löydy uusia käyttäjiä. Tuntui kuin olisin tehnyt aikamatkan 60- ja 70-luvuille katsellessani vanhoja sohvia, mölytoosia ja palttoita.
Ensimmäinen kerta kun tuntuu, että tämä kaupunki on kummajaisia täynnä. Ehkä sunnuntaisin kaduilla liikkuu vain suhteellisen paljon renttuja ja juoppoja verrattuna arkipäiviin. Bavarskin Mercatorin edessä tuttu jengi koirineen jakoi huomionosoituksiaan. Hauskaa tuntui herroilla olevan, vaikken sanaakaan ymmärtänyt.
Ostin kaikenkukkuraksi huomaamattani mätiä tomaatteja, jotka levisivät Emilin kalenterille. Onneksi pian keittiön täyttää valkosipulissa marinoidun kanan tuoksu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti