Saimme postissa käsikirjoitetun kirjeen. Kuoreen oli kauniisti kirjattu Sir/Madame Katajainen Heikkinen. Olipas jännittävää avata kuorta, koska emme odottaneet kenenkään lähettävän meille postia. Kuoren sisältä löytyi myös käsinkirjoitettu kirje, jonka oli allekirjoittanut Sara. Teksti oli englanniksi, mistä tiesikään, ettemme ymmärrä sloveenia.
Voi sitä harmia kun selvisi, että tämä olikin pirullisten henkiveikkojen uutiskirje, jossa kaipailivat meitä vapaaehtoisiksi. Menimme ansaan vain kauniin kirjekuoren takia.
Olisiko tässä ideaa suoramarkkinapostin lähettäjille? Suurin osa mainospostista menee avaamattomana keräyspaperipinon päälle. Jos maaginen kirje olisikin täysin käsinkirjoitettu ja lähetetty vielä hieman paremmin kohdennetulle segmentille niin a vot! Sieltä putoaisi pennosia kuin taivaasta konsanaan.
Olen jo alkanut metsästää edullista Imagen tarjousta syksyä ajatellen. Tilasin lehteä kaksi vuotta, ensimmäisen vuoden ihanalla alennuksella ja lahjakirjoilla sun muilla. Lisäksi sain lukea pari ilmaista lehteä kustantajan valikoimasta. Mutta voi miten ankeaa elo olikaan seuraavana vuonna kestotilaajana. Ei lahjan lahjaa, ei kivaa yllätyskirjaa, pelkkä lehti kerran kuussa. Lisäksi lehti kustansi uskomattoman paljon, joten päätin jättää kestotilaukset rikkaille ja tyytyä itse irtisanomaan tilaukseni joka vuosi paremman tarjouksen toivossa.
Toivottavasti saan käsinkirjoitetun tervetuloviestin ja kahden vuoden ilmaiset Imaget ja neljä matkaopasta kun palaan Suomeen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti