Avonaisen mietteitä

Kaksi kuukautta olen ollut avonainen. Tässä ajassa on pitänyt alkaa sietää kaikenlaista ja vastapainoksi olen saanut paljon läheisyyttä, tukea ja naurua. Asuntomme on aika pieni, joten toista pitää jaksaa katsella lähes aina kun on kotona. Pitkän nettipiuhan ansioista tosin voin surffailla netissä keittiössä sohvalla maaten tai järkevästi pöydän ääressä ja Emil hautautuneena peittojen alle. Kun säät lämpenevät saamme käyttöön vielä parvekkeen ja keinutuolin ylimääräiseksi huoneeksi.

Kahdestaan on ollut tähän saakka oikein hauskaa. On kiva vitsailla ja kikattaa omille jutuille ja sen avulla antaa anteeksi monta pikkujuttua, jotka ärsyttävät omaa mieltä. Olen törmännyt pariin kummalliseen ärsytyksen aiheeseen, joihin en olisi uskonut törmääväni. Ja tässä luonnollisesti lista.. toivottavasti siitä ei tule pitkää.

- pyykkitelineeltä vie paljon tilaa toisen vaatteet
- samat vaatteet vievät myös tilaa pyykkikoneesta, jossa niistä saattaa irrota ylimääräistä väriä omiini (Tässä asiassa olen ollut niin joustava, että olen antanut näille miesten vaatteille luvan tulla kylpyyn omien vaatteideni kanssa. Aikaisemmin tämä ei olisi tullut kuuloonkaan.)
- nenäliinat, joihin joku niistää laittamatta paperia ryppyyn, kuten minä teen
- avoimet kaapinovet
- patistaminen, välillä tuntuu kuin pitäisi tiritstää toinen liikkeelle tai tekemään inhottavia velvollisuuksia
- ruoka katoaa kaapista nopeasti, eikä se ole kadonnut omaan suuhuni. Etenkin, jos kaapissa on eiliset herkkupitsan jämät!

Onneksi en keksi muita ikäviä asioita. Nämäkin ovat kaikki siedettävissä, eikä ne nyt kirjoitettuna tunnu kovin rasittavilta. Emil on muutenkin kovin kiltti, ja nämä asiat ovat vain omia päähänpinttymiäni.

Nyt voin ilokseni tehdä myös listan niistä kivoista asioista!

+ pusut on kivoja ja niitä on paljon
+ juttuseuraa riittää
+ voi myös murjottaa ja olla hiljaa, jos ei jaksa jutella
+ on joku jonka kanssa siivota kämppä
+ voi mennä yhdessä nukkumaan ja herätäkin siitä samasta paikasta yhdessä
+ voi keittää aamukahvin termokseen ja tuntea tyytyväisyyttä kun se on vielä kuumaa nukkuvan herätessä kaksi tuntia myöhemmin
+ lenkkiseura
+ minun ei tarvitse enää tyhjentää suihkun likakaivoa hiuksista, koska se on niin miehekästä
+ palaneet lamput vaihtuvat toimiviin
+ voi laittaa yhdessä ruokaa, jolloin Emil silppua sipulit, koska minun itkusilmäni ovat niin herkät
+ on myös joku jolle voi suuttua ja sitten vielä leppyäkin

Kivaa on ollut ja välillä ajatuksissa käväisee, että millaista on asua Suomessa yhdessä. Sitä miettii näiden karmean väristen tapettien päällystämien seinien sisällä, miltä oma asunto näyttäisi. Ja sitten jos siihen pitäisi vielä yhdistää jonkun toisen lempitavarat ja tyyli. No se on sen ajan murhe. Onneksi näistä rumista (rumen=keltainen) seinistä ei tarvitse välittää.

Loppuun vielä mun lempparikuvia eli pusukuvia!

Ps. Toivottavasti kenellekään ei tullut liian vaivaantunut olo tästä postauksesta. Arvaan, että suurin osa (ainakin äiti) vain hykerteli lukiessaan hymy suupielessä.