Kunhan Emil vääntäytyy ylös sängynpohjalta maleksimme vanhaan kaupunkiin aamiaiselle. Olemme koittaneet syödä jääkaappia tyhjäksi ensi viikon vieraita ajatellen - äiti ja isä saapuvat maanantaina.
En päässyt lauantaina katsomaan UrbanaBalettia. Olin väsynyt ja unohdin illan jääkiekkohumussa koko asian. Kyllä harmitti! Ja harmittaa vieläkin.
Kamerastani löytyi tämän viikon jälkeen paljon ruokakuvia. Tässä siis kuvia siitä mitä olemme vatsoihimme upottaneet:
Tsatsiki tai jugurttikastike (maustamatonta jugua, kurkkua silppuna ja valutettuna, valkosipulia, hunajaa, öljyä ja pippuria - minttuakin voisi kai laittaa, mutta sitä ei tunnu löytyvän mistään)
Kasvispihvit. Lisäsin kaikkia hauskoja kasviksia kuten retiisiä ja varsiselleriä. Ja pähkinärouhetta voisi laittaa ensi kerralla reilummalla kädellä.
Margarita-pitsa. Emil leipoi pohjasta, josta tavallisesti on mäiskitty yksi pellillinen, neljä pikkupitsaa. Toimii paljon paremmin nuo pienet pitsaset kun ei omista kaulinta. Pitsaan tuli keitettyä tomaattikastiketta, joka maustettiin valkosipuleilla, pippurilla ja yrteillä, juustoraastetta ja parmesaania, basilikaa ja oliiviöljyä reunoille.
Salaattia ja ilmakuivattua kinkkua. Taustalla näkkäriä. Ja salaatin kastikkeena jugurtti-sitruunan mehu-hunaja-pippuri.
Bonihehkutus. Opiskelijan lounas Govinda's ravintolassa, joka tarjoilee kasvisruokaa buffetista. Emilin tarjottimelta löytyi salaattikulho (jossa oli liikaa piparjuurikastiketta), hedelmäsalaattikulho jälkkäriksi (sisälsi myös marmeladilla täytetyn letun), vesilasi, päivän keittona tomaattikeittoa, pääruuaksi kahta erilaista kasvispaistosta, intialaisia nyyttejä, ranskiksia, burekin paloja tomaattikastikkeessa ja nälkä lähti! Hintaa muistaakseni 2,90 euroa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti