Matkalla keskustan halki ja pääkadun yli koko kaupunki tuntui autioituneelta. Kummallista, onhan Ljubljana pääkaupunki. Sukellettuamme alikulkusillan alta Tivolin sisäänkäynnille selvisi minne kaikki ihmiset ovat kadonneet. No Tivoliin tietysti. Kukkulan rinteellä näytti olevan hurja kelkkamäki, jotan penskat ravasivat ylösalas.
Lapset eivät pulkkaile vaan he kelkkailevat. Kaikilla oli tuollainen hieno kelkka ei pulkkia ollenkaan.
Kiivettiin Emilin kanssa lumisia polkuja kohti huippua. Lunta oli paljon ja siitä oli paikoin tullut vallattoman sohjoista. Ihmisiä ja koiria tuntui kulkevan jokaisella polulla ja nauttivan ihanasta auringosta. Koirat oli tosi söpöjä!
Ylhäällä kukkulan päällä me syötiin eväsleipiä viimeksi elokuussa ja nyt istuttiin samalle paikalle uusille istuinalustoille Ivan Cankarin patsaan juurelle. Väkeä oli viereisessä kahvilassa tungokseksi asti! Onneksi oli omat eväät mukana.
Maisema oli häikäisevä ja suomalaisen tuntuinen Rožnikin huipulta.
Istuinalustatesti
Nam.
Vaaleanpunainen kirkko on myös söpö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti